keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulupöydässä

Meillä joulupöytä notkuu aina herkuista ja niin myös tänä vuonna. Kaikkea pitää maistaa ja vaikka kaikkea ottaa vain vähän, on lopulta niin ähky ettei tosikaan :D Tässä meidän tämän vuoden joulupöytä.



Tekemäni lohihyytelö onnistui oikein hyvin ja meni kuin kuumille kiville. (:


Ruokaviinini GatoNegroa ja ennen ruokaa glöginä viimevuotista blossaa.
Tänä vuonna joulupöydässä oli kahdeksan syöjää sekä yksi joka söi vielä napanuoran välityksellä :D
Tässä lista siitä, mitä tämän vuoden joulupöydästä löytyi: 

Lämpimät:

- perunaa
- lipeäkalaa
- lanttulaatikkoa
- porkkanalaatikkoa
- perunalaatikkoa
- valkokastiketta

Kylmät:

- rosolli
- punajuurisalaatti
- italiansalaatti
- graavilohi
- kylmäsavukirjolohi
- suolasilakka
- karpalosilli
- maustesilli
- kylmäsavulohi
- lohihyydyke
- kinkku
- maalaishyytelö

Jälkiruoaksi oli tekemääni pätkisjuutoskakkua

Juomana joulupöydässä oli vissyä, punaviiniä, kotikaljaa, piimää ja maitoa. Tarjolla oli myös tekemääni saaristolaisleipää, joka sekin onnistui oikein hyvin. 

Ruokaisa ja makoisa jouluaatto on taas takana. Toki näitä ruokia löytyy meiltä vielä täältä kotoakin eli vielä ei parane huokaista helpotuksesta :D 

Aattotunnelmia

Aattoaamuna minä, äiti, isovanhempani sekä kaksi kissaa ja valtaisat matkatavarat pakkauduimme yhteen autoon ja hurautimme Turusta Säkylään joulunviettoon. Vettä satoi lähes kaatamalla, mutta siitäkin huolimatta joululaulut sekä tieto siitä, että viettäisimme joulun taas perinteisesti yhdessä, lämmittivät mieltä.


Joulurauhan julistuksen jälkeen nautimme päiväkahvin seurana ihanista savulohituorejuustotäytteisistä
suolaisista kolmioista, kierrepullista sekä perinteisistä joulupipareista ja kaneliässistä. ♥

Meillä ei lahjoja enää jaella, mutta aina jotain pientä löytyy pakettiin pantavaksi. (:

Kissoilla oli omaa hauskaa - varsinkin meidän Juksulla kun kiusasi itseään parikymmentä vuotta
vanhempaa. :D

Glögiä nautittiin: rommilla, ilman ja ihan blossana :D





tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 24. luukku

Lämpöistä ja rauhaisaa joulua jokaiselle! 

Nopeasti se joulu sieltä taas tuli ja vielä nopeammin se menee, joten nautitaan siitä nyt täysin siemauksin. 



Me lähdemme ajelemaan joulunviettopaikkaamme ihan pian, sillä tänä vuonna myös meidän perheeseen tulee joulu. Ne jotka viime vuonna lukivat blogiani, ehkä muistavat, ettei meillä oikein joulua ollut pappani sairastumisen myötä. Tänä vuonna asiat ovat onneksi ja kaikista peloista huolimatta toisin ja me koko porukalla lähdemme joulun viettoon. Meitä vastassa on lämmin jouluinen tupa sekä neljä ihanaa ja tärkeää ihmistä sekä yksi uusi perheenjäsen vielä maailmalta piilossa. 

Jokainen meistä tietää omalla kohdallaan, mikä joulussa on itselle tärkeintä. Nautitaan siitä niin täysillä kuin vain ikinä pystymme. 

Toivottavasti jokainen teistä saa toivomansa joulun tänä vuonna. ♥

Palataan jouluun vielä näiden pyhien jälkeen kun palaa kotiin. (:

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 23. luukku

AATONAATTO! :O

Koko aamun olen hääräillyt keittiössä kylmäsavukirjolohihyydykkeen ja pätkisjuustokakun parissa. Nyt saan vihdoin levähtää. Joulutortut ovat uunissa ja kotona on ihanan rauhallista kun mies on vielä töissä. Enää on kesken yksi projekti, mutta se on onneksi mukavaa puuhaa ja valmistuu kyllä vielä iltaan mennessä. 

Minä olen koonnut miehen lahjapinon jo odottamaan tätä iltaa, jolloin ne avaamme. 


Tuo punainen paketti tosin on miehen äidiltä minulle. (: 

Tämän päivän luukusta ei enää aukea mitään muuta vinkkiä tai ideaa kuin se, että rauhoittukaa nauttimaan aatonaaton ihanasta tunnelmasta. Minä tein sen virheen jo aamulla, että hosuin ja menetin hermoni, mutta nyt aion korjata tilanteen. Tänään en aio enää kiirehtiä minkään asian suhteen, vaan rentoutua ja virittäytyä huomisen aaton tunnelmaan. ♥


sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 22. luukku

Näin jouluna on minun mielestäni huolehdittava myös siitä, että eläimillä on hyvä olla. Totta kai se on tärkeää minä päivänä vuodesta tahansa. Kotieläinten lisäksi on kiva muistaa myös esim. siivekkäitä ystäviämme. Me kävimme eilen viemässä mökille siemeniä ja talipalloja tipuille . Ihaninta oli se, että meitä vastassa oli parvi punatulkkuja; uroita ja naaraita. Ne ovat niin kerrassaan kauniita otuksia. Muutenkin linnut ovat hurmaavia ja voisin katsella ikkunasta niiden touhuja tuntitolkulla.



Tämän illan joululaulu on Varpunen jouluaamuna.
 

4. adventti


Viimeinkin koitti neljäs adventti ja sehän tarkoittaa tänä vuonna sitä, että joulu on jo ihan ovella. ♥ 

Meillä on suurimmat jouluvalmistelut tehtynä. 

Kinkku paistettiin eilen illalla niin, että puoli yhdeksältä se valmistui. Tänään tein siihen sinappi-muna-korppujauhokuorrutuksen.  
Sekä meidän, että miehen perheen joulupöytään on jouluiset saaristolaisleivät valmistettu. Ne paistuivat eilen, jotta ne ehtivät tekeytyä aatoksi. (:








































Pakkasin miehen perheelle pienen jouluisen korin, josta löytyy se saaristolaisleipä, itse tehtyä vaniljasokeria sekä kahta eri makuista teelajia. Jutut on pakattu kauniiseen leipäkoriin. 

Myös jouluodotusnameja on nostettu pöydälle. Meillä ei niinkään enää aattona konvehteja syödä, ne kuuluvat enemmän jouluodotusperinteeseen eli ihan niihin viimeisiin päiviin ennen h-hetkeä. (:

















Plantagenista löysin kivan kukan meidän eteisessä nököttävään, kesällä mökin
vintiltä löydettyyn lasiseen pulloon. Silkkiamaryllis on kiva jouluinen piriste pullon
kuluneisuuteen. 

Siivoukset on tehty, lahjat hankittu/tehty, pakattu ja osa annettukin. Tänään käymme jouluisella vierailulla Juksun kanssa miehen perheen luona, koska me vietämme joulua eri paikoissa aattona. Haluan kuitenkin toivottaa myös heille ihan itse hyvää joulua. (: 

Tänään saa rentoutua, mutta huomenna on taas tekemistä kun pitää tehdä joulupöytään jälkiruoaksi pätkisjuustokakku sekä joulupöytään kirjolohihyytelö. Pitää myös pakata aattoaamua varten, jolloin lähdemme joulunviettoon kummitätini luo. ♥

Millä mallilla sinun jouluvalmistelusi ovat?

lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 21. luukku

Viimeisiä viedään ennen H-hetkeä! Huh, kun joulu on jo lähellä! :O Onneksi olen aikataulussa ja suurimmat valmistelut on jo tehty. (:

Tämän päivän luukusta aukeaa kiva ja söpö idea, jonka bongasin Suomen suurimmilta joulumarkkinoilta. Siinä ideassa kaksi kivaa tonttua oli laitettu istumaan peräkanaa rekeen. Niin yksinkertaista, mutta uskomattoman kiva idea siitäkin huolimatta. Ja minähän heti muistin, että meillä on mökillä käyttämättömänä metallinen reki sekä kotona kaksi tonttua, joille ei löytynyt sopivaa paikkaa. Ja siitä se sitten syntyi; ehdottomasti tämän joulun kivoin koriste ja sisustuselementti. 







Tästä ideasta inspiroituneena tämän illan joululaulu on klassikko:

perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 20. luukku

Minä itse pidän syötävistä lahjoista ihan siinä missä muunkin sorttisista. Tänä vuonna olen itse sillä linjalla. Lahjaksi annan jo aiemmin postaamaani vaniljasokeria, konvehteja sekä kuivakakkuja.

Kuivakakut ovat siinä mielessä ihania, että niitä voi tehdä ihan minkälaisia vain - jokaisen makua vastaaviksi. Ne säilyvät ja ne voi vaikka pakastaa. Minä tein lahjaksi kolmea eri sorttia kuivakakkua ja tässä niihin ohjeet:


KOOKOSKAKUN OHJE: 

Tarvitset: 
2 munaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1½dl kookoshiutaleita
100g voita tai margariinia
3/4dl kiehuvaa vettä

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munasokerivaahtoon. Sulata voi/margariini, jäähdytä ja lisää seokseen. Lisää lopuksi ohuena nauhana kiehuva vesi. Voitele ja jauhota kookoshiutaleilla vuoka. Kaada seos tasaisesti vuokaan (älä ihan piripintaan) ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 40-50 minuuttia.


MAUSTEISEN BANAANIKAKUN OHJE:

Tarvitset: 
120g voita tai margariinia
2,25dl sokeria
2 munaa
3,75dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa
1tl suolaa
1tl inkivääriä
1tl neilikkaa
1tl kanelia
3-4 banaania
1,5dl rusinoita

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää edellisdeen. Soseta banaanit ja lisää seokseen. Lisää lopuksi myös rusinat. Voitele vuoka hyvin ja kaada seos siihen tasaisesti. Jätä nousuvaraa! Paista kakkua alimmalla ritilätasolla 150-175 asteessa noin tunnin verran.





PIPARKAKKUKAKUN OHJE:

150g voita
1½dl sokeria
1dl sokeria
1tl piparkakkumaustetta
1tl kardemummaa
2tl kanelia

Kiehauta yllä olevat ainekset ja jäähdytä. Lisää sitten seuraavat ainekset:

½tl neilikkaa
3 munaa

Vatkaa hyvin ja lisää vielä:

3½dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta

Voitele vuoka ja kaada seos siihen. Paista 175 asteessa noin tunnin verran.



Päivän jouluinen kappale on Arkihuolesi kaikki heitä. 



torstai 19. joulukuuta 2013

Veskun joulukonsertti Turun Logomossa

Tänään kävimme äidin kanssa kuuntelemassa Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen -konserttia Turun Logomossa. 

Kuva otettu huonolla kännykkäkameralla.

Sali oli joka penkkiä myöten täynnä ja siten myös tunnelmaa riitti. Hieman ehkä kuitenkin petyin, sillä kovin vähän Vesku lauloi joululauluja. Olin jotenkin orientoitunut, että tämä on joulukonsertti, mutta kaksituntiseen konserttiin mahtui ehkäpä noin neljä tai viisi joululaulua, loput olivat Eino Leinoa tai sitten jotain muuta kovin poikkitaiteellista. Ihan hyvä konsertti se kuitenkin oli ja pääasia on, että pääsin näkemään Loirin edes kerran elämässäni. (:

Suurin pettymys oli se, ettei Loiri laulanut ollenkaan Tonttua. Mikä lienee ollut syynä..?
No, kuunnellaan se nyt näin jälkikäteen.. :)

Pipareiden leivontaa #2

Eilen leivoin pipareita omaksi ilokseni kun lauantaina leivoimme niitä äidin iloksi. Taikinan olin tehnyt jo aiemmin ja nyt sain siis vain kaulia, painella ja paistaa.


Näistä Ikean poromuoteilla tehdyistä pipareista tuli tämän vuoden suosikkejani. (:





Joulukalenteri: 19. luukku

Kiva ja helppo lahjavinkki on itse tehdyt konvehdit. Niihin et tarvitse muuta kuin suklaata, konvehtimuotin ja ehkä jonkin kivan yllätyksen suklaan joukkoon.

Itse laitoin suklaan keskelle kuivatun karpalon ja ai että tuli hyviä. (:





Teen konvehteja maitosuklaasta, tummasta suklaasta sekä valkosuklaasta. Näitä kenties löytyy lahjapaketeista. (:

Kävin äsken syömässä koulullani maittavan ja varsin runsaan jouluaterian ja huomisesta alkaen minulla on loma, joten nyt saa joulumieli tulla! (: 

Päivän kappaleena Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen. 


P.S. Tänään menemme äidin kanssa nauttimaan Veskun joulukonsertista ♥

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 18. luukku

Tästä luukusta aukeaa ajatuksia omista lahjatoiveistani, joita en ole vielä tässä blogissa julkaissut. Syy on kaikessa yksinkertaisuudessaan siinä, etten tiedä mitä toivoisin. Mieheltä tiedän saavani laukun, josta olen haaveillut, mutta oikeastaan mitään en ole osannut toivoa. Ainoa toiveeni on oikeastaan se, että saan apua autokouluni rahoittamiseen tiukkoina hetkinä. Aloitin autokoulun nyt joulukuussa ja maksu jakaantuu viiteen erään. Lisäksi on vielä niitä maksuja, jotka menee milloin minnekin: poliisilaitokselle, katsastuskonttoriin... 

Toinen toiveeni on kaikkea muuta kuin materialistinen: toivon, että vietämme joulua kummitätini luona ihan koko perheen voimin, mikä tarkoittaa sitä, että myös isovanhempani ovat siellä. Kaikki riippuu huomisesta... Kenties kirjoittelen asiasta uudestaan kun uutta tietoa saan. 

Tämän vuoden lahjatoiveet ovat siis melko olemattomat. Ei mitään konkreettista. Toisaalta en välttämättä tarvitse mitään, joten turha on turhaa pyytää (: 


Jotenkin tuntuu, että mitä "vanhemmaksi" tulee, sitä vaikeampi on enää keksiä ja pyytää lahjoja. Toisaalta perheen kesken olemme sopineet, että mitään turhaa ei osteta - vain jos tietää toisen sitä tahtovan tai löytää jotain todella oivallista toisen huomioon ottaen. (:

Tämän illan biisi on seuraava: 


Eniten kyllä tykkään Tarvo Laakson versiosta. Sitä ei löydy YouTubesta, mutta esim. Spotifysta löytyy. 



tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulukukat

Tänään sain ruksata yhden kohdan TO DO -listastani, nimittäin joulukukat. Kävimme äidin ja mamman kanssa ostamassa ne pois alta. Kerrankin oli ihanan rauhallista Raision Kukkatalossa, vaikka olimme siellä juuri pahimpaan ruuhka-aikaan. Yleensä saa varautua siihen, että jonot ovat kilometrin mittaisia ja kukkapöytien väliinkin saa jonottaa :D



Minä tykkäisin hyasinteista, mutta astmani reagoi niiden tuoksuun niin vahvasti, etten voi niitä ostaa. Sen sijaan meille kotiutui joulytähtiä kahdessa eri koossa sekä valkoinen amaryllis. 




Tämän saimme jo pari viikkoa sitten vuokranantajilta ja edelleen se on hengissä - siitäkin huolimatta, että se kerran pääsi vähän kastumaan.... -__-

Joulukalenteri: 17. luukku

Jos sinun jouluusi kuuluu limsan juominen tai teillä joulupöydässä on esim. lapsua varten limsaa, on tässä kivan jouluinen ja hieman vissympi limsa ihan LIDListä. 


Tämä ei ole kovin makea tai sanoisinko ettei tämä ole läheskään niin makeaa kuin monet limsat ovat. Tässä on hento jouluinen omenan ja inkiväärin maku. Tykkään kyllä kovasti, vaikka yleensä en limsoista piittaa. Meillä tosin ei jouluna limsoja juoda, mutta tässä ennen saatan muutaman lasillisen juodakin (: 

Päivän kappale on Raskasta joulua -levyn Tulkoon joulu.


maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 16. luukku

Tänä vuonna uutuutena meidän joulupöydässä on kylmäsavulohihyytelö. Sen ohjeen haluan jakaa myös teidän kanssanne, joten siksipä se aukeaa tämän päivän luukusta.

Kylmäsavulohihyytelön ohje:

6kpl liivatelehtiä
½dl vettä tai sitruunan mehua (itse laittaisin puolet ja puolet)
350g kylmäsavukirjolohta
(1/4tl valkopippuria)
½-1tl mustapippuria
3rkl tillisilppua
1dl smetanaa
1dl maitorahkaa
3dl vispikermaa
3/4tl suolaa

1. Pane liivatteet kylmään veteen likomaan ja leikkaa lohi pieniksi paloiksi. Sekoita joukkoon pippuri(t), tillisilppu, smetana ja maitorahka. Vatkaa kerma vaahdoksi.

2. Sulata liivatteet kattilassa pieneen tilkkaan nestettä. Lisää jäähtynyt seos kalaseokseen ja sekoita hyvin.

3. Nostele kalaseokseen varovasti vaahdotettu kerma ja kaada seos kylmällä vedellä kostutettuun vuokaan. Anna hyytyä seuraavaan päivään. Kumoa tarjoiluvadille ja koristele esim. tillillä, sitruunasiivuilla ja lohisilpulla.

Tämän päivän joululaulu on seuraavanlainen:


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Tehtyjä ja tekemättömiä

Tässäpä vähän listaa siitä, mitä tämän joulun hyväksi on jo tehty ja mitä on vielä tekemättä. Ei tässä varmaan ihan kaikkea ole, mutta suurimmat kuitenkin. (:

TEHTY: 
- jouluiset verhot vaihdettu
- makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen joulumattot vaihdettu
- kylpyhuone puunattu lattiasta kattoon
- jääkaappi pesty
- kinkku ostettu


TEKEMÄTTÄ:
- vaatekaapin siivous (jokajouluinen perinne)
- kinkun paisto
- piparien valmistus
- jälkiruoan (pätkisjuustokakku) valmistus
- joulupöytään saaristolaisleipä
- miehen perheen lahjakorin valmistus
- loppujen joulukoristeiden asettelu
- lahjojen paketointi
- kissojn villapaitojen neulominen
- vauvan nutun neulominen
- jouluisten petivaatteitten vaihtaminen
- joulukukkien osto

Joulukalenteri: 15. luukku

Tänään luukusta aukeaa kiva idea jollekin joulunalusillalle; nimittäin juustoilta. Meillä on äidin kanssa ollut tapana pitää joulun alla vähintään kerran juustoilta, jota varten olemme ostaneet monia erilaisia juustoja ja niitä sitten nautimme kera erilaisten keksien ja glögin. Tänä vuonna juustopöydästämme löytyi seuraavia juustoja:

# Mustapekka mustapippurituorejuusto
# Kirsikkasulatejuusto
# Willebrandin punaviinijuusto
# Aurajuusto
# Castello ananas
# Rambol cremeux yrtti
# Leppäsavujuusto
# Bonjour valkosipuli ja aurinkokuivattu tomaatti
# Gouda pesto

Totta kai pöydässä oli myös viinirypäleitä sekä eilen itse leivottuja pipareita.. (:
Ja päivän jouluinen kappale on Frank Sinatran tulkitsema.

                                          

lauantai 14. joulukuuta 2013

Piparin leivontaa #1

Tänään leivoimme äidin piparit perinteisellä (salaisella) reseptillä. Juksu on isovanhempieni luona hoidossa kun mies paiskii niska limassa töitä ja minä vietän laatuaikaa äitini kanssa. Tänään on pipareitten leipomisen lisäksi valmistettu myös porkkanalaatikkoon ja lanttulaatikkoon tulevat survokset. 




Vielä pitää omat piparit tehdä. Taikinan taidan tehdä heti huomen illalla valmiiksi, jotta voin piparit leipaista heti kun aikaa on. Minulta on myös joulupöytään tilattu saaristolaisleipä sekä jälkiruoaksi pätkisjuustokakku. Ruokalahjoja on myös vino pino tehtävänä, joten puuhaa riittää kyllä ihan tarpeeksi vielä ennen joulua. :D

Joulukalenteri: 14. luukku

Tämän päivän luukusta aukeaa äärimmäisen helppo, kiva ja käytännöllinen lahjavinkki, johon ei paljon rahaa kulu. Tämä on äitini leivontakaapista kähvelletty idea, eli jos päädyt tekemään tästä ideasta lahjan, on totta kai suotavaa panostaa hieman parempaan purkkiin ja ulkomuotoon muutenkin. Mutta täsä on kuitenkin pohjaa idealle. 


Toisin sanottuna purkkiin esim. puuroriisiä ja mukaan tavalla tai toisella riisipuuron ohje. Tätä ideaa on käytetty esim. siinä mielessä, että purkkiin on laitettu esim. muffinssin tai onkin keksin ainekset. Minusta myös tällainen yksinkertainen ja käytännöllinen idea on mukava. (: Tällaisesta purkillisesta tekee useamman kerran riisipuuroa. 

Tämän päivän joululaulu on Marco Hietalan tulkitsema Varpunen jouluaamuna. Hän esiintyy tänään Turun Logomossa Raskaampaa joulua -konsertin merkeissä, mutta minä en tänä(KÄÄN!) vuonna pääse sinne, koska olin niin onneton, etten muistanut tarkistaa tämän vuoden keikkapaikkoja. Viimevuonna oli Turkissa juuri ko. konsertin aikoihin. Ja minä kun en muita halua kuunnella kuin Marcoa :D


perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 13. luukku

 
Tämän päivän luukusta aukeaa hyvä glögivinkki jouluisen mantelin ystäville.
 
Esittelystään huolimatta tämä on hyvää myös huoneenlämpöisenä. Se on erittäin mantelimainen ja muistuttaa hieman amaretto-likööriä.
 
Tämä on kiva alkujuoma esim. ennen jouluateriaa - aikuisten kesken toki.
 
Illan jouluinen sävelmä on seuraavanlainen:
 

SJY:n kolmas paketti

Jo aiemmin viikolla sain postista kirjeen, että pakettini on noudettavissa. Aavistin lähettäjästä, että on kyse salaisesta jouluystävästäni. Tänään hain paketin ja voi miten ihana se taas onkaan! :) (kuvat on otettu puhelimella)



Erityisen ihastunut olen noihin lasikärpässieniin. (: Ja nuo karkit on kyllä ihan parhautta, olin unohtanut niiden olemassaolon :D 

Tämä pääsee jouluksi keittiöön (:



















Kiitos tästä ja kahdesta aiemmasta paketista, Salainen Joulystäväni, joka paljastui Jouluisia hetkiä -blogin Mimuraksi (: Olet todella piristänyt minun joulun aikaani ihanilla paketeilla. Ihanaa joulua myös sinulle! <3