torstai 30. marraskuuta 2017

Joulukortit ehtivät valmiiksi ennen punaisen kuoren saapumista!

Meille ei vielä ole punaista kuorta eksynyt, mutta kaipa se sieltä tulee. Ihmeellistä kyllä, joulukortit valmistuivat juuri äsken ja nyt ne kaipaavat taakseen enää jonkin runonpätkän sekä meidän nimemme. 


Muutaman päivän ajan työpöytä näytti tältä ja välillä hiukan pahemmaltakin. 


Tämän vuotisten joulukorttien teemaksi valikoitui vahingossa eläinteema. Ja se mikä on poikkeuksellista, on se, että kaikki kortit ovat hiukan jos jopa vähän enemmänkin erilaisia. 





♥ Jouluun on enää 24 yötä ♥

tiistai 28. marraskuuta 2017

♥ Jouluradio ♥

Kuvahaun tulos haulle jouluradio

Ehdoton joulun merkki on se, että jouluradio kuuluu taas. Tänään kuunneltiin jouluradiota ensimmäisen kerran töissä ja viritin sen kotimatkalla myös autoradioon. Kotona kuuntelen jouluradiota pääsääntöisesti netin kautta. Kuvaa klikkaamalla pääset jouluradion nettisivuille ja voit valita yläkategorioista millaista joulumusiikkia haluat kuunnella. Minä valitsen usein Kauneimmat joululaulut -palluran. 

Alla myös valtakunnalliset radiotaajuudet:


1. Rovaniemi 90,0 MHz
2. Oulu 91,6 MHz
3. Kajaani 90,0 MHz
4. Kokkola 101,7 MHz
5. Vaasa 107,9 MHz

6. Seinäjoki 102,4 MHz
7. Jyväskylä 98,7 MHz
8. Kuopio 96,3 MHz
9. Joensuu 100,7 MHz
10. Pori 88,7 MHz
11. Tampere 106,4 MHz
12. Mikkeli 102,4 MHz
13. Savonlinna 92,3 MHz
14. Turku 93,8 MHz
15. Hämeenlinna 91,0 MHz

16. Lahti 88,7 MHz
17Keski-Uusimaa 89,9 MHz


18. Kouvola 94,4 MHz
19. Lappeenranta 101,3 MHz
20. Lohja & Pohjois-Espoo 107,9 MHz
21. Porvoo 88,1 MHz

22. Kotka 97,7 MHz
23. Helsinki, Vantaa & etelä-Espoo 102,0 MHz

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Herkullista joulua!

Tänä jouluna on kaksi ehdotonta herkkutuotetta, joihin olen itse ihastunut. Toinen on nämä Salaisen Jouluystävän paketissa saapuneet Polka-piparit


Ovat aivan älyttömän hyviä ja raikkaita. Näitä menee helposti puoli pakettia, jos ei pidä huolta :D 

Toinen mistä pidän, on Fazerin JAFFA Vihreät kuulat -täytekeksit 

Kuvahaun tulos haulle vihreät kuulat jaffa

Näitäkin menee koko torni ihan huomaamatta. :D

Mitä mieltä sinä olet? Ovatko Vihreät kuulat -keksit raikas uutuus, vai ehdoton EI? 



keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Salainen Jouluystävä 2017: 1. paketti

Tänä vuonna meinasi käydä ohrasesti, sillä olin kokonaan unohtant syyskiireissäni ja pienessä stressissä ilmoittautua Salaiseen Jouluystävä -perinteeseen. Onni kuitenkin, että vielä ehdin mukaan. Iso kiitos Kohti Joulua -blogin Karolle, joka jaksoi tänäkin vuonna järjestää tämän ihanan jouluisen perinteen. ♥

Minä hain ensimmäisen pakettini eilen.


Pahvilaatikko kätki sisäänsä lahjapaperikäärön ja kauniin vanhahtavan kortin. 




Kaunis yksityiskohta tuo hopea nauha. ♥ 


Paketti tuoksui hyvältä ja kätki sisäänsä kaikkea ihanaa. 

♥ Teetä
♥ Lautasliinoja
♥ Pipareita
♥ Tuoksukynttilöitä
♥ 2 punaista joulusukkaa
♥ Tähtikoristeen



Tämä pääsi jo lasivitriinin oveen roikkumaan. 


Jännittävä päästä maistamaan näitä Polka-pipareita. 


Ajattelin hyödyntää nuo joulusukat tänä jouluna lemmikkien herkkujen kätkemiseen. :) 


♥♥♥ ISO KIITOS ihanalle Salaiselle Jouluystävälleni, 
joka oli osannut näin ihanan paketin minulle koota. ♥♥♥ 

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Heijastin-Repolainen

Mikään ei kamalampaa kuin autoilijana tajuta, että yhtäkkiä keskellä tietä onkin joku, jota et ole havainnut hyvissä ajoin ja joudut suorittamaan hätäjarrutuksen. Se on tähän aikaan vuodesta hyvin yleistä, sillä vaikka heijastimista toitotetaan joka vuosi ja heijastavista vaatteista on tullut jopa jonkinasteinen muotijuttu, niin silti kadut kuhisevat ihmisiä, joilla ei  ole heijastimen heijastinta. 

Itselleni oma henki on ainakin hyvin rakas ja arvokas. Aina ei heijastimetkaan auta, mutta jos niillä voi edes pienen merkin itsestään tuolla pimeässä syksyssä ja talvessa antaa, olen sen valmis tekemään. 

Heijastimia on nykyään tosi kivan näköisiä jo ihan kaupasta ostettaessa. Ei tarvitse enää killutella Osuuspankin ja vaalikamppanjoiden heijastimia vaan löytyy joka lähtöön kivoja killuttimia. Ja yhä enemmän taitaa vaatteissakin olla kiinteitä heijastinnauhoja puhumattakaan Vakuutusyhtiö IF:in heijastavista takeista ja asusteista. (Tämä ei ole ostettu postaus, ihan omasta ilosta aiheesta kirjoittelen). 

Heijastimia tehdään nykyään paljon myös itse kun on heijastavaa lankaa, nauhaa ja kangasta tarjolla. Minäkin päätin väsätä oman heijastimeni yhden suosikkieläimeni mallissa. 


Minä tein kettuni alla olevan kaavan mukaan hiukan jättäen omasta mielestäni turhia juttuja pois. Kun on kyse heijastimesta, tahdon siinä mahdollisimman paljon näkyvän hejastavaa osaa. 

Kaava on lainattu TÄÄLTÄ



Heijastin on molemmilta puolilta samanlainen, eli ei haittaa vaikka se kääntyilisi miten. 


Aika kivasti onnistunut yksilö. Näitähän voisi tehdä useammankin esim. eri eläimiä. 



♥ Mukavaa sunnuntaita kaikille! ♥


lauantai 4. marraskuuta 2017

Uusi asukas ♥

Meille muutti eilen todella valloittava tyyppi niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Hän on tänä vuonna ekan tarkkailijan roolissa, sillä pitäähän hänen uutena perheenjäsenenä tutustua meihin muihin. 

Pidemmittä puheitta tahdon esitellä teille 
Unton.


Unto on tallitonttu, mutta on joutunut eläkepäiville reistailevan selän vuoksi. Kodinhakukriteereinä hänellä oli: 

"sopivasti jännitystä... muttei liikaa ja aito rakkaus jouluun"

Me miehen kanssa koettiin, että meidän perheessä on tarjota Untolle kaikki tuo ja nyt hän on täällä. 
Heiluttelee jalkojaan tuossa kirjahyllyn kulmalla. 



Uskon, että kissamme Musta Perkele (oikealta nimeltään Kössi) tuo Unton elämään hänen kaipaamaansa pientä jännitystä :D 




Ja täytyy vielä kehua, että minusta Unto on todella hellyyttävä tyyppi ruskeissa asusteissaan ♥