sunnuntai 9. joulukuuta 2018

JOULUKALENTERI #9 / Hannatädin pikkuleivät

Nämä ovat meidän joulumme yksi perinnepipareista. Nykyään ei tosin enää saa aitoa karvasmantelia, kun se joitakin vuosia sitten julistettiin yhtäkkiä myrkyllisempääkin myrkyllisemmäksi, joten aidon tilalla on karvasmanteliaromi, jota saa kaupoista sieltä mistä muutkin makuesanssit. 


TARVITSET


3dl sokeria
1½dl kermaa
1tl soodaa
150g sulatettua voita
5dl vehnäjauhoja
3dl perunajauhoja
5-6 tippaa karvasmanteliaromia 

Vatkaa kerma ja lisää sitten sokeri, karvasmanteli sekä sooda ja sulatettu voi. Lisää lopuksi vehnä- ja perunajauhot ja sekoita hyvin. Taikina on loppuvaiheessa melkoisen tiukkaa tavaraa. 

Pistä taikina noin puoleksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään. 

Kun taikina on hieman jähmettynyt, ota siitä pieniä paloja ja pyörittele kämmentesi välissä pieniä tasakokoisia palloja. Palloja ei tarvitse painaa lituskoiksi, ne leviävät automaattisesti uunissa oikeaa muotoonsa. 



Paista 175-asteisessa uunissa noin 10-15, kunnes piparit ovat saaneet kullanruskean värin. 
Anna jäähtyä ja "kuivua" hyvin ennen purkittamista - silloin ne säilyvät hyvin myös huoneenlämmössä. Jos haluat kuitenkin taata mahdollisimman pitkän säilyvyyden, säilytä pipareita viileässä. 



Herkullisia hetkiä hannatätien parissa! ♥


4 kommenttia:

  1. Voi miten herkullisen näköisiä Hannatädin keksejä. Näistä tulee kyllä vahvasti aina lapsuus mieleen!

    VastaaPoista
  2. aidoissa hannatädinkakuissa pitää käyttää hapanta kermaa.lapsuudessani se hapatettiin kupissa pöydällä.puuhellanuunissa kun paistettiin odotin aina että äitini polttaa pohjaan niitä minulle.ne ylikypsät oli parhaita.

    VastaaPoista

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: