perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulunajan tapahtumista...

Jo viikkoja sitten kirjoitin postauksen kaikista joulunajan tapahtumista, joissa oli mukava käydä ja pitemmän päälle tarkoituskin. No... täytyy sanoa että ihan nappiin eivät menneet oikeen mitkään tapahtumat omalta osaltani tänä vuonna.

Ensinnäkin, joulukaupungin avajaisiin en osallistunut kurjan sään vuoksi ollenkaan vaan lähdin mielummin Säkylään kummitätini luo todistamaan yli 200 joulupukin joulupukkijuoksuja. Yhden tilaisuuden tilalle tuli siis toinen, mikä ei nyt jälkikäteen edes ollenkaan harmita. 

[kuva täältä]

Joulukaupungin avajaisten rinnalla oli tarkoitus käydä myös joulumarkkinoilla, mutta nekin sitten jäivät. Toki olisin voinut jonain muuna viikonloppuna käydä, mutta kun säät ovat mitä ovat, niin eipä oikein huvittanut. Ja nyt se on myöhäistä. 

Ehkä onnistunein tapahtuma tänä jouluna oli Yön kauneimmat joululaulut Mikaelin kirkossa. Kirkko oli jälleen piukassa, me saimme hyvät paikat ja tunnelma oli harras (jos asian niin voi ja saa ilmaista). Siitä tykkäsin, joskaan edes se ei saanut joulumieltäni heräämään tänävuonna sellaiselle tasolle kuin olisin toivonut. 


Tarja Turusen joulukonsertti Turun Tuomiokirkossa oli täysfloppi kirkon osalta. Suuret palkit estivät näkyvyyden täysin emmekä me nähneet koko esiintyjää. Oikeastaan hyvin harva näki - luultavasti kunnolla vain ne, jotka istuivat kutsuvieraspaikoilla aivan edessä. Meidänkin piti mennä lopulta kirkon taakse seisomaan, että näimme edes vilauksen Tarjasta ja upeasta valoshowsta. No, ensivuonna Tarja toivottavasti tulee taas Turkuun esiintymään ja valitsee esiintymispaikakseen esim. Mikaelinkirkon. 

Että sillä tavalla meni minun tämänvuotiset joulutapahtumani. En voi sanoa olevani mitenkään kauhean pettynyt mistään muusta kuin Turusen konsertista, mutta tuskin sekään jouluani pilaa (: Tällaisia vuosia on kun joulummieli ei millään vapaudu ja ulkona lentää pelkkä kura. Onneksi joulu tulee kaikesta huolimatta ja on kiinni kaikesta muusta kuin ulkona vallitsevasta säästä tai joulunajan tapahtumista. Minä ainakin uskon, että joulumieleni vapautuu viimeistään huomenna kun tapaan rakkaimmat sukulaisena, istuudun heidän kanssaan joulupöytään ja vietän tunnelmallisen illan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: