keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Salainen Jouluystävä 2017: 1. paketti

Tänä vuonna meinasi käydä ohrasesti, sillä olin kokonaan unohtant syyskiireissäni ja pienessä stressissä ilmoittautua Salaiseen Jouluystävä -perinteeseen. Onni kuitenkin, että vielä ehdin mukaan. Iso kiitos Kohti Joulua -blogin Karolle, joka jaksoi tänäkin vuonna järjestää tämän ihanan jouluisen perinteen. ♥

Minä hain ensimmäisen pakettini eilen.


Pahvilaatikko kätki sisäänsä lahjapaperikäärön ja kauniin vanhahtavan kortin. 




Kaunis yksityiskohta tuo hopea nauha. ♥ 


Paketti tuoksui hyvältä ja kätki sisäänsä kaikkea ihanaa. 

♥ Teetä
♥ Lautasliinoja
♥ Pipareita
♥ Tuoksukynttilöitä
♥ 2 punaista joulusukkaa
♥ Tähtikoristeen



Tämä pääsi jo lasivitriinin oveen roikkumaan. 


Jännittävä päästä maistamaan näitä Polka-pipareita. 


Ajattelin hyödyntää nuo joulusukat tänä jouluna lemmikkien herkkujen kätkemiseen. :) 


♥♥♥ ISO KIITOS ihanalle Salaiselle Jouluystävälleni, 
joka oli osannut näin ihanan paketin minulle koota. ♥♥♥ 

3 kommenttia:

  1. On kyllä ihana paketti! Joulusukat ovat niin kauniit! Annan pipareita näkyi olevan myös mantelinmakuisina kaupassa. Pitääpä ostaa niitä sekä noita polka-makuisia, jos löytyy. 😀

    VastaaPoista
  2. Oho Polka-pipareita! :O Huikkaapa sitten oliko hyviä :)

    VastaaPoista
  3. Oi miten ihana paketti♥ Kivaa joulun odotusta!♥⛄

    https://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: