sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Heijastin-Repolainen

Mikään ei kamalampaa kuin autoilijana tajuta, että yhtäkkiä keskellä tietä onkin joku, jota et ole havainnut hyvissä ajoin ja joudut suorittamaan hätäjarrutuksen. Se on tähän aikaan vuodesta hyvin yleistä, sillä vaikka heijastimista toitotetaan joka vuosi ja heijastavista vaatteista on tullut jopa jonkinasteinen muotijuttu, niin silti kadut kuhisevat ihmisiä, joilla ei  ole heijastimen heijastinta. 

Itselleni oma henki on ainakin hyvin rakas ja arvokas. Aina ei heijastimetkaan auta, mutta jos niillä voi edes pienen merkin itsestään tuolla pimeässä syksyssä ja talvessa antaa, olen sen valmis tekemään. 

Heijastimia on nykyään tosi kivan näköisiä jo ihan kaupasta ostettaessa. Ei tarvitse enää killutella Osuuspankin ja vaalikamppanjoiden heijastimia vaan löytyy joka lähtöön kivoja killuttimia. Ja yhä enemmän taitaa vaatteissakin olla kiinteitä heijastinnauhoja puhumattakaan Vakuutusyhtiö IF:in heijastavista takeista ja asusteista. (Tämä ei ole ostettu postaus, ihan omasta ilosta aiheesta kirjoittelen). 

Heijastimia tehdään nykyään paljon myös itse kun on heijastavaa lankaa, nauhaa ja kangasta tarjolla. Minäkin päätin väsätä oman heijastimeni yhden suosikkieläimeni mallissa. 


Minä tein kettuni alla olevan kaavan mukaan hiukan jättäen omasta mielestäni turhia juttuja pois. Kun on kyse heijastimesta, tahdon siinä mahdollisimman paljon näkyvän hejastavaa osaa. 

Kaava on lainattu TÄÄLTÄ



Heijastin on molemmilta puolilta samanlainen, eli ei haittaa vaikka se kääntyilisi miten. 


Aika kivasti onnistunut yksilö. Näitähän voisi tehdä useammankin esim. eri eläimiä. 



♥ Mukavaa sunnuntaita kaikille! ♥


6 kommenttia:

  1. Ihana repolainen! Se kuin pihlajakarkeista tunnetu kettunen. :)

    VastaaPoista
  2. Siis aivan ihana heijastin. Kiitos postauksesta, tästä sain idean tehdä isäpuolelleni heijastimen lahjaksi.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Ihana muuten tää siun kansi. <3

    VastaaPoista

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: