torstai 30. heinäkuuta 2015

Tunnustusta

Mummolatyyliin-blogi antoi minulle tämän ihanan tunnustuksen, josta olen kovasti kiitollinen! (:
Tunnustuksen sain myös Merry Christmas -blogista. Iso kiitos myös sinne! (: 


Tunnustuksen tarkoituksena on, että pienemmätkin blogit saavat näkyvyyttä ja tuoreet blogit löytyisivät helpommin. Tunnustus annetaan bloggaajalta bloggaajalle. 

OHJEET: 
1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa. 
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa. 
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille. 

Kysymykset Mummolatyylin-blogin pitäjältä:

1. Joko on talviturkki heitetty?
- Hävettää sanoa, mutta ei ole! On ollut niin sateista ja kaikki vähäiset kauniit päivät olen ollut töissä. 

2. Oletko jo aloittanut jouluttamisen tälle vuodelle?
- Olen! Olen jo kaivellut joulukortti- ja paketointi-ideoita netin syövereistä ja miettinyt mitä tänä vuonna keksi lahjaksi. 

3. Pidätkö syksystä?
- Pidän! Olen syntynyt syksyllä ja olen oikea syksyn lapsi. Rakastan syksyä etenkin silloin kun se on kuulas ja värikäs. Syskyllä saa myös käyttää sellaisia vaatteita, joista eniten pidän (:

4. Lempivärisi?
- Riippuu vähän. Sisustuksessa valkoinen, musta, harmaa ja TURKOOSI! Vaatteissa musta, lila, turkoosi ja punainen. 

5. Lempivärisi jouluna?
- Punainen, valkoinen ja harmaa. 

6. Kahvi vai tee?
- Kahvi. Teestäkin tykkään, mutta kahvia tulee kuitenkin juotua enemmän. 

7. Pimeä, valo, hämärä vai jotain muuta?
- Pidän tunnelmallisesta hämärästä, mutta rakastan esim. ensimmäisiä kevätauringon säteitä, jotka valaisevat koko kodin. Yöllä pitää olla kuitenkin pimeää. :P

8. Kirjoittajalta on unohtunut tästä kohtaa kysymys. 

9. Leffailta vai lenkki?
- Lenkki, mutta sateella ja kylmällä leffailta. 

10. Teetkö käsitöitä, jos teet niin millaisia?
- Teen paljonkin! Tällä hetkellä virkkaan. Tykkään myös neuloa, ommella ja askarrella sekä näperrellä jos jonkinmoista käsilläni! (:

11. Uskotko joulupukkiin ja jouluntaikaan?
- Uskon tottakai! Joulupukki ei minulle vain ole mitään sellaista, minkä voi nähdä vaan mystinen hahmo, joka tekee asioita salaa. Ja joulussa on ehdottomasti taikaa, eihän se muuten olisi niin ihanaa aikaa (:

Kysymykset Merry Christmas -blogista:

1. Koska aloitat joulun laiton kotiisi?
- Yleensä aloitan virallisen joulun esille laiton vasta aivan marraskuun lopulla tai joulukuun alussa. 

2. Joulukuun 1. päivän perinne tai se jokin juttu mikä sinulle kuuluu siihen?
- Jaa-a. Ei minulla varsinaista perinnettä taida olla, mutta yleensä joulukuun alussa korkkaan ensimmäisen jouluglögin. 

3. Kokeiletko uusia ruokia joulupöydässä?
- Aika vähän meillä kokeillaa, koska tykätään vanhasta perinteisestä, mutta jos jotain on niin ehdottomasti kokeilen. 

4. Lahjat kuusen alle vai pukin konttiin?
- Meillä ei pahemmin lahjoja ole jouluna esillä, mutta jos jotain on niin kyllä ne kuusen alle yritetään virittää. 

5. Tekokuusi vai aito?
- Aito tietysti, mutta omaan kotiin on allergian ja kissan vuoksi otettava tekosellainen. 

6. Joulukuun suosikkipäivämäärä ja miksi?
- Aatto 24. päivä, koska silloin koko tohina rauhoittuu ja pääsee nauttimaan. 

7. Kinkku vai kalkkuna?
- Kinkku!

8. Enkelikello vai piparkakkutalo?
- Sisustuksellisesti ehdottomasti enkelikello. (:

9. Suosikki jouluresepti? 
- Niitä on paljon, mutta blogistani löytyy älyttömän hyvä saaristolaisleivän ohje, joka kannattaa kokeilla (:

10. Tuleeko joulu ilman lunta?
- Tulee tottakai!

11. Jouluradio vai joululevyt?
- Radiota tulee enemmän kuunneltua kun sieltä tulee monipuolisemmin. Joskus toki tykkään fiilistellä vain yhden esittäjän joulutulkintoja. 

BLOGIT, joille minä haluan tunnutuksen jakaa:

9. Ellis

Omat kysymykseni: 

1. Millainen sisustaja olet?
2. Tuntuuko jokin vuodenajoista omimmalta vai elätkö täysillä jokaista?
3. Millä tavoin käsittelet tunteitasi? (esim. kirjoittaminen, piirtäminen, värittäminen, ulkoilu tms.)
4. Mikä on viimeisin asia, josta olet täydellä tohinalla innostunut?
5. Onko sinulla jokin salainen "neuroosi" tai pakkomielle?
6. Oletko koskaan tehnyt esim. Ifolorilla kuvakirjaa? Jos olet niin millaisen kirjan? Jos et ole, niin voisitko harkita tekeväsi sellaisen?
7. Mikä omassa työssäsi (tai opiskelussasi) on parasta?
8. Mikä omassa elämässäsi tällä hetkellä on parhainta?
9. Kuinka paljon tiedät omien isovanhempiesi menneisyydestä ja kiinnostaako se edes sinua?
10. Millainen Suomi tänä päivänä mielestäsi on?
11. Mikä on seuraava asia, jonka haluaisit saada valmiiksi?

9 kommenttia:

  1. Voi kiitos ihanainen, tykkään näistä haasteista ♡

    VastaaPoista
  2. Kiitokset haasteesta! Miepä yritän vastata siihen heti kunhan vain ehdin :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta,kirjoitan sen kyllä ja julkaisen tuonne blogiini kun ehdin! Sun blogi on aivan ihana, rakastan itsekkin joulua ihan hirveesti ja täältä löytyy vaikka minkälaisia vinkkejä, liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
  4. kiitos vastauksistasi, niitä on aina kiva lukea. Ja ohops, miten minulta onkaan jäänyt yksi kysymys esittämättä. Piti lisätä se omaan blogiini. Mutta ei siihen nyt erikseen tarvitse vastailla.

    VastaaPoista
  5. Kiitos haasteesta ;) Tsekkaan hommaa eteenpäin, kun pystyn.

    VastaaPoista
  6. Hei kiitos tästä! Pitääpä paneutua ajatuksen kera tähän ja sun blogeihin. :)

    VastaaPoista
  7. Nyt on haasteeseen vastattu ;)
    http://oliaika.blogspot.fi/2015/08/tartuin-liebster-award-haasteeseen.html

    VastaaPoista
  8. Kiitos haasteesta :) Vihdoin sain vastattua siihen: http://eikoskaanvalmista.blogspot.fi/2015/08/challenge-accepted.html

    VastaaPoista
  9. Kiitos paljon haasteesta! <3 Yritän ehtiä toteuttamaan jossain vaiheessa! :)

    VastaaPoista

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: