maanantai 29. lokakuuta 2012

Vapaapäivän askarteluja

Tänään ei ollut koulua vaan vietin ihanaa vapaapäivää. Aamulla kävin lääkärissä ja sillä aikaa mies oli tullut yötöistä. Otettiin pikkuiset päikkärit, jonka jälkeen aloitin askarteluja. Tänä vuonna sain aikaiseksi sytykeruusujen tekemisen. Tiedossa on jo paljon sukulaisia ja tuttavia, jotka voisivat moisista iloita. (:

Vielä en ole kerennyt ruusuja steariiniin kastamaan, mutta kenties saan sen huomenna aikaiseksi. Tai sitten odotan, että saan kaikki ruusut väsättyä ja sulatan kynttilänpätkät vasta sitten. 




Ohjeen sytykeruusujen tekoon löydät esimerkiksi TÄÄLTÄ

Lisäksi sain puolivalmiiksi ensimmäisen käpykranssini. Vielä siitä puuttuu muu jouluinen koristelu ja viherävä pohjakin vilkkuu, mutta käpypohja on ainakin valmiina. Kuumaliimaa kului enemmän kuin on sallittu. 12 liimapuikosta käytin kahdeksan - hui! 


Ostin tänään Anttilan lehtohyllyn tyhjäksi enkä siltikään saanut kaikkia haluamiani joululehtiä. Onneksi sentään jokunen lehti lähti mukaan ja nyt odotankin sitä hetkeä kun pääsen niitä lukemaan. Huomenna meillä koulutuspäivä, jonka aihe ei välttämättä kiinnosta erityisemmin. Pitäisikö ottaa joululehdet mukaan ja käyttää asika "hyödyksi"? Heh...

1 kommentti:

  1. Me saatiin viime vuonna ystävä pariskunnalta sytykeruusuja jouluna, ja voin sanoa että kyllä oli helppo saada takka ja saunan kiuas syttymää! :)

    VastaaPoista

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: