Nyt olen saanut häähumun päätökseensä ja on aika alkaa keskittyä joka vuoden ihanimpaan juhlaa eli JOULUUN! Minulle on tullut paljon kyselyjä niin blogin kuin sähköpostinkin puolelle, että järjestänkö tänä vuonna Salaisen Jouluystävän, mutta ikäväkseni minun on todettava, ettei rahkeeni riittänyt tänä vuonna johtuen juurikin siitä, että häät veivät suuren osan energiastani ja toiseksi tahdon keskittyä pienen poikamme ensimmäiseen jouluun täysin rinnoin. Hänen kanssaan minun on muutenkin vaikeampi pysyä tietokoneen äärellä, joten tämä vuosi saa jäädä välistä.
Tänä jouluna meitä on siis yksi enemmän ja tuskin maltan odottaa Ahtin ensimmäistä joulua. Olen pitkään haaveillut joulusta oman lapsen kanssa ja mitä isommaksi hän kasvaa, sitä hauskempaa siitä tulee kun lapsi voi aina vain enemmän osallistua valmisteluihin ja hänelle voi järjestellä pientä kivaa kuten joulukalenterin ja pikkujouluyllätyksiä. Toistaiseksi joulu on kuitenkin vielä minun järjetelemäni ja vauvan rooli siinä on olla vain syötävän söpö ♥
Olkoon tämä nyt sitten virallinen joulunavaus blogissani.
Siispä..
TERVETULOA
kaikki vanhat ja uudet lukijat! ♥
Tervetuloa takaisin joulublogimaailmaan! Ja valtavasti onnea perheenlisäyksestä! Suloinen pienokainen! ❤️ Kyllä vaan joulut muuttuu, kunhan pari vuotta vielä vierähtää.
VastaaPoistaHarmi, ettei SJY:ää tule, mutta ymmärrettävästä syystä et ehdi järjestämään. Minun blogissanikin jo kyseltiin, tuleekohan sitä. Itsekään en valitettavasti ehdi, kun on niin monta rautaa tulessa (kaksi työtä ym.)
Onnea häiden ja ihanan pojan johdosta! Kivaa, että pääset järjestämään ensimmäistä joulua teidän omalle pienelle <3
VastaaPoistaOnpa suloinen pikkumies <3 On varmasti ihan erilaista järjestää joulua, kun on lapsikin :)
VastaaPoista