Niinhän se joulu taas vierähti kuin pieni silmänräpäys ja nyt siitä on jäljellä enää jouluinen koti, jouluiset kukat, suklaavuori sekä ihanat muistot. Meidän joulumme oli perinteinen; rauhallinen ja tunnelmallinen. Hyvää ruokaa ja parasta seuraa. Valitettavasti heti joulupäivän iltana tauti iski minuun ja sen jälkeen olenkin ollut hyvin heikossa hapessa. Tänään on ollut ensimmäinen päivä kun olen jaksanut puuhata jotain muuta kuin killittää toisella silmällä televisiota filtin alta.
Pääasia on kuitenkin, että aatto ja vielä joulupäiväkin menivät ilman tauteiluja, väliäkö sen ottaako sen jälkeen hieman rennommin :D
Meidän jouluumme kuului ulkoilua todella hyisessä talviviimassa, mutta kunnon varusteissa se ei haitannut. Huomatkaa, että myös pikku-Minnillä on kunnon talvivarusteet.
Ja kuten olenkin aiemmin maininnut, niin joulu on myös eläinten juhla ja kaikki perheemme eläimet ovat ihmisten lailla yhtä tervetulleita joulunviettoon. Tänä vuonna meillä oli paikalla Minni-koira ja kaksi kissa-herraa, joilla olikin sitten yön pimeinä tunteina niin hauskaa, ettei minun unistani tullut yhtään mitään. Me venkoiltiin masu-asukin kanssa koko yö ja kuunneltiin kissojen hauskanpitoa. :D
Tuntuu, että serviettien taittelussa tulen vuosi vuodelta suuruuden hullummaksi. :D
Voin kyllä suositella tuota holitonta Crisp-"olutta" ruokajuomaksi. Se on kivan raikas ja kevyt ja maistuu avan yhtä hyvältä kuin holillinen veljensä. Siis toki jos oluesta tykkää... ;)
Joulupöydässä tänä vuonna:
-lanttulaatikko
-perunlaatikko
-porkkanalaatikko
-punajuuripaistos
- kinkku
- keitetyt perunat
-valkokastike
-lipeäkala
-sile
- sillejä
-graavilohta
-savukalaa
-loimulohta
-punajuurisalaatti
-italiansalaatti
-rosolli
Kissakaverukset :D |
Seuraavaksi kiidetäänkin jo hurjaa vauhtia kohti uutta vuotta 2019. Siitä on tuleva ehkä tähänastisen elämäni jännittävin, sillä minusta ja miehestäni tulee ensimmäisen lapsemme vanhemmat ja myöhemmin syksyllä olemme päättäneet mennä naimisiin. ♥
Toivotan iloa ja onnea jokaiselle! ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: