Ei ole pitkä aika siitä kun kaikki vouhottivat "suolan kasvattamisesta" lasiastiaan niin, että lopputulos näytti huurteiselta. Minä päätin koittaa samaa pikatekniikalla eli liimalla ja sokerilla.
Käytin hieman veden kanssa notkistettua erikeepperiä sekä tavallista ruokasokeria.
Kuivumisen jälkeen sivelin kädellä kevyesti purkkien pinnat irrottaakseni ylimääräsokerin.
Uudet talvesta muistuttavat kynttiläkipot pääsivät heti kauniille alustalle terassin pöydälle.
Näitä ihaillessa kelpaa haaveilla valkeasta joulusta ♥
Tulipa niistä kauniit. Olen tehnyt vastaavia merisuolan ja glitterin sekoituksella.
VastaaPoistaOnpa sieviä, minä yhtenä jouluna sivelin sisäpuolen liimavedellä ja siellä sokeria ja suolaa hyrskytin. Nekin onnistui,mössö tosin kuivu epätasasesti, mutta hauskat ´varjot` tuli. Lämpöistä joulun odotusta. Päivi
VastaaPoistaTodella hauskakoristelu idea, ehkä pitäisi itsekkin kokeilla.
VastaaPoistaTulikin kauniit. Sokeria en olekaan kokeillut, vain suolaa.
VastaaPoista