Tontut ovat aina olleet tärkeä osa jouluani. Jo lapsuudessani kotimme oli aina joulun aikaan täynnä erilaisia tonttuja. Oli pahvisia, kankaisia, kivisiä, isoja ja pieniä, oli olkisia ja itse tehtyjä.
Tontut ovat aina olleet mielestäni mielenkiintoisia hahmoja, hieman surumielisiä mutta ahkeria ja tunnollisia.
Jotenkin tässä Vesa-Matti Loirin versiossa kuvataan tonttu juurikin sellaiseksi, jollaiseksi itsekin sen kuvittelen. Tontulla on aika jokin tehtävä, se on arvokas ja siitä on pidettävä huolta. Se on hiljainen osa jokaista kotia, jossa sitä pidetään hyvin.
Kuten lähes kaikissa suosikki joululauluissani, myös tontussa on melankolinen sävy. Se on juuri sellainen hartauden kuvaus, jollaiseksi jouluni tahdon luoda. Tonttu on niin perinteinen ja arkinen ja puhtaasti maallinen. Se ei hivele henkisyyttä vaan pysyy sellaisella tasolla, jolla minä ja minun jouluni olemme.
Jollain tavalla Tonttu on todella hieno kuvaus suomalaisesta joulusta - sen pimeydestä, uurastuksesta ja jopa yksinäisyydestä. Silti siinä pilkahtelee myös tyytyväisyys, kiitollisuus ja vaatimattomuus kauneimmillaan sekä lähimmäisen rakkaus.
Tonttu on meikäläisen suosikkijoululaulu ja Vesku osaa sen kyllä hienosti esittää.
VastaaPoista