maanantai 21. marraskuuta 2016

Blogger Recognition Award


Sain tämän suurenmoisen tunnustuksen Joululainen-blogin pitäjältä, ja kovasti olen siitä kiitollinen ja iloinen. <3

Blogger Recognition Award on siis bloggaajan toiselle bloggaajalle antama tunnustus ja sen ohjeet ovat seuraavanlaiset:

1. Kirjoita postaus palkinnosta ja liitä siihen myös tunnustuksen logo (ks. ylimpänä postauksessani)
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille. 
4. Mainitse ja linkitä blogi, jolta sait tunnustuksen. 
5. Nimeä 10 bloggaajaa, joille annat tunnustuksen. 

Minun tarinani bloggaajana:

Olen ollut bloggaaja vuodesta 2008 lähtien, jolloin aloittelin blogin pitämistä goottihenkisellä tyyliblogilla. Sittemmin olen pitänyt blogia sisustamisesta ja tee se itse -projekteista, painonpudotuksesta, matkailusta ja kirja-arvosteluista. Kirja-, matkailu-, ja tämä joulublogi ovat edelleen pystyssä, mutta kirjablogia en ole päivittänyt aikoihin ja matkablogikin on hiljainen niin kauan kunnes jokin matka taas saadaan aikaiseksi. Joulublogi on oikeastaan ainoa täysissä voimissaan oleva blogini ja aihe, johon en koskaan kyllästy. 

Minun vinkkini uudelle bloggaajalle:

1. Valitse aihe, joka sinua kiinnostaa tarpeeksi ja josta sinulla on kerrottavaa. Jos et halua rajata blogiasi millekään tietylle aiheelle niin kerro kaikesta silti tavalla, jonka uskot kiinnostavan. 

2. Kuvat elävöittävät tekstiä ja kertovat usein enemmän kuin sanat. 

3. Huolehdi kirjoituksestasi ja tee siitä sellainen, että sitä jaksaa lukea. Kukaan ei jaksa lukea tekstiä, jossa ei ole pilkkua tai pistettä. Pidä kiinni ajatuksesta. Lyöntivirheitä sattuu kaikille, niiden perään on turha niuhottaa. 

4. Älä lannistu, vaikka saisit negatiivista palautetta tai jopa asiatonta. Kaikkia ei voi eikä pidä miellyttää. 


Olen huono jakamaan näitä tunnustuksia eteenpäin, sillä usein nämä leviävät niin nopeasti, että useimmat bloggaajat ovat sen jo saaneet. Jos et ole vielä tätä tunnustusta saanut niin laita ihmeessä kommenttia alle ja korjataan asia. :) 

Mukavaa maanantai-iltaa!



2 kommenttia:

  1. Hyviä vastauksia annoit uudelle bloggaajalle.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa, että vastailit kysymyksiin! <3 Minullakin on hiipunut tuo kirja- ym. blogi, kun on ollut tänä syksynä niin paljon muuta, mutta ehkä taas joskus lämmittelen sitä käyntiin. :)

    VastaaPoista

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: