keskiviikko 23. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERI 2015: 23. luukku: Jouluaaton jälkiruoka

Viime vuonna keksin tehdä jälkiruoan pieniin lasipurkkeihin ja idea osoittautui hyväksi. Tänäkin vuonna päätin hyödyntää samaa ideaa, sillä isoja kakkuja tai jäädykkeitä on vaikea kuljettaa autossa yli tunnin matkan verran. 

Viimevuonna tein glögi-pannacottaa ja tänä vuonna teenkin puolukka-pannacottaa. 


Eilen tein pannacotan seuraavalla ohjeella: (ohjeesta tulee 8 annosta)

6 liivatelehteä
2prk (á2dl) kuohukermaa
4dl maitoa
1dl sokeria
1 vaniljatanko
2prk (á200g) turkkilaista jogurttia

Liota liivatteet kylmässä vedessä n. 10min. 
Pane kerma, sokeri ja maito pinnoitettuun kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja riivi siemenet kermamaitoseokseen. Pane myös tanko sekaan ja kiehauta seos. 
Nouki tanko pois ja sulata puristetut liivatteet seokseen. 
Anna jäähtyä hieman ja lisää turkkilainen jogurtti vispilällä sekoittaen. Seos ei saa olla liian kuumaa tai jogurtti saattaa herkottua. 

Annostele laripurkkeihin ja laita kylmään hyytymään vähintään kolmeksi tunniksi - mieluiten yön yli.

Tänään valmistin päälle kiilteen. 

4dl puolukkamehua
½tl kanelia
puolukoita oman maun mukaan
4 liiivatelehteä. 

Pane liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 10min. 
Kiehauta mehu, johon olet lisännyt kanelin ja lisää siihen liivatteet. 

Ripottele pannacottien päälle kokonaisia puolukoita. 


Anna mehun jäähtyä hieman ja annostele se sitten pannacottien päälle. Laita kylmään hyytymään yön yli. 



Tarjoiluhetkellä voit lisätä halutessasi pintaan esim. piparimuruja. 

1 kommentti:

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: