maanantai 2. syyskuuta 2013

Millaisia joulukortteja tänä vuonna?

Minulla on ollut jo vuosia tapana tehdä joulukortit itse. Toisinaan minulla on mahtava idea niiden suhteen ja toisinaan taas ei ideaa ollenkaan. Tällä hetkellä minulla ei ole vain yhtä kivaa ideaa mielessäni vaan aika monta. Onneksi vielä ei tarvitse päättää. Toisaalta voisin tehdä muutaman kaikista ideoista. 

Viime vuonna tein tällaisia kortteja:


Tänä vuonna joulukortteihin orientoivana inspiraationa toimii ainakin seuraavalaiset kuvat: (kuvaa klikkaamalla pääset sivulle, josta kuvan lainasin)




Toisin sanottuna huovan käyttä korteissa kiinnostaisi, mutta sitten toisaalta taas vintagemaiset kortitkin houkuttelisivat. Saa nähdä mitä tästä pähkäilystä tulee. Luultavasti olen korttieni kanssa tänäkin vuonna juoksemassa postiautoa kiinni viimeisenä korttien lähetyspäivänä. :D

Joko sinä olet päättänyt, millaisia kortteja tänä vuonna lähetät? 

11 kommenttia:

  1. Päätetty on millaisia kortteja teen ja oon jopa ostanut aineetkin jo, kun pääsin shoppailemaan Ideaparkin Sinelliin - tarkoitus olisi kultaiseen neliö-korttipohjaan laittaan sellainen pieni kakkupaperi ja liimata siihen "hyvää joulua"- tarra ja tonttutarra...muutaman teen tälläisen: http://www.tiimari.fi/askarteluohjeet/ohje/neulojan-joulutervehdys siis laitan tonttutarran tilalle tuon kutimen :) Korttien tekoa yritän pitkittää lokakuun lopulle, vaikka sormet syyhyäisi jo :) Minulla on kortit yleensä valmiina odottamassa, kun se postin punainen kuori ilmestyy koteihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailtavaa, että joku on noin ajoissa! (: Nuo neulomisaiheiset kortit on ihania!

      Poista
  2. Hienoja nuo sun viimevuotiset kortit! Oisko noihin kuusiin mahdollisesti jossain taitteluohjetta saatavilla..?

    Omiin kortteihin kyllä on jo idea, kun yksi viime joulun paketeista oli paketoitu juuri kortteihin sopivaan paperiin :).

    -Sanski-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! (: Tein kortit tätä videota hyödyntäen:

      http://www.youtube.com/watch?v=wwxEP9ris8c

      Poista
  3. Minulla on jo tehtynä kortit, kuoret pitäisi vielä hommata. :) Omasta päästäni idean kehitin, senkin takia että sai vähän ylimääräisiä askartelu juttuja pois.

    VastaaPoista
  4. Mä viime vuonna yritin tehdä jotain joulukortteja. En nyt tiedä onnistuiko ne. Mulla loppui nimittäin valmiskortit "muka" kesken. Ei tästä oo kauaa kun löysin pinkan tyhjiä joulukortteja :D.

    Mä tykkäisin askarrella, mutta tuntuu aina että epäonnistuu eikä osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa varmaan ärsyttävältä, mutta minä uskon, että kaikki saa aikaiseksi kivan ja erityisesti oman näköisiä joulukortteja. (: Ja tuskin ne valikoidut ihmiset, joille kortin päätät lähettää, arvostelevat niiden ulkonäköä. Toivottavasti eivät ainakaan, sillä silloinhan he eivät ole korttiesi arvoisia ^^

      Nykyään on kyllä niin ihania valmiskorttejakin, että ei niiden lähettämisessä todellakaan ole mitään vikaa. Kukin tavallaan (:

      Poista
  5. Teen yleensä monenlaisia kortteja ja valitsen niistä sopivan kortin jokaiselle tutulle. Osan korteista olen jo tehnyt viime jouluna. En vaan osaa päättää yhtä korttimallia vaan haluan askarrella kaikenlaisia kortteja.

    Tekemäsi kuusikortit on todella hienoja! Tuollaisia voisi tänä vuonna tehdä myös itse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä varmaan toimin tänä vuonna samoin noiden korttien suhteen eli teen erilaisia.

      Tee ihmeessä noita kuusikortteja, olivat tosi kivoja ja loppujen lopuksi nopeita tehdä ja niistä saa jokaisesta niin yksilöllisen käyttämällä papereissa eri kuoseja ja värejä ja taustalla erilaisia leimasimia. (:

      Poista
  6. Tämä ideoimisen aika on mukavaa - vaihtoehtoja kun on pää pullollaan :)
    Omani tein kierrätysajatuksella; silppusin vanhoja valmiskortteja uuteen uskoon. Kuusiaiheisia niistä tuli (taas).

    VastaaPoista

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: