sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Toinen adventti ja uusi asukas

Tämä on ollut varsin touhukas päivä. Aamuvarhain leivoimme äidin kanssa perinteiseen tapaan joulupipareita ja tunnelma oli kerrassaan ihana. Käväsimme myös Suomen suurimissa joulumyyjäisissä Turun messu- ja kongressikeskuksessa. Olihan siellä taas vaikka mitä ihanaa tarjolla, mutta mitään ei tullut ostettua - lähinnä vain inspiroiduin ja talletin mieleeni hauskoja ideoita. 

Kotona leivoin vielä kaneliässiä - ensimmäistä kertaa elämässäni. Yllättävän hyvin onnistuivat, vaikkei ollutkaan hirvensarvisuolaa. Sitä ei kuulemma enää myydä pahemmin muualla kuin netissä eikä minulla ole aikaa odotella  mitään nettitilauksia. 

Tästä päivästä jäljellä on siis monenmonta purkillista pipareita ja ässiä sekä hirveä jalkojen kolotus kaikesta seisomisesta ja kävelemisestä. Mutta kiva päivä ja viikonloppu oli äidin kanssa - mies kun oli ystäviensä kanssa Helsingissä. Nyt hyllyllä palaa kaksi kynttilää toisen adventin kunniaksi. 


Tänään meille kotiutui myös eräs Touho-niminen tonttuherra. 


Hän on erittäin hurmaava ja olen jo pitkään kaivannut häntä osaksi meidän perhettämme. Vihdoinkin! Hän sai tervehdyspaikan heti eteisestä, josta häntä ei voi olla huomaamatta. Kumpa kaikki päivät olisivat tämän kaltaisia - iloisia ja mieluisen touhun täyttämiä. 

1 kommentti:

  1. Ihana "TOUHO-HERRA",ja niin ...salaperäinen...
    Sinulla ollut touhukas ja aikaansaava päivä:)
    Me sydämmestämme "JOULU-IHMISET",löydämme joka päivään ILOA ja TOUHUN TÄYTTÄMÄÄ:)
    Hyvää alkavaa viikkoa!:)
    T. punavihreä

    VastaaPoista

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: