lauantai 23. joulukuuta 2017

Jälkiruoka: Jouluinen jäätelökakku

Tänä vuonna en tee jälkiruokaa perinteeksi muodostuneisiin pikkupurkkeihin. Syy löytyy siitä, että olen pakannut kyseisesti purkit jonnekin enkä viitsinyt niitä alkaa kaivelemaan. Välillä voi tehdä myös jonkin yhteinäisen jutun ja tänä vuonna löysin herkulliselta kuulostavan jouluisen jäätelökakun ohjeen Dansukkerin sivuilta. 

Jouluinen jäätelökakku
Kuvaa klikkaamalla pääset reseptiin. 

Ainekset: 

♥ 4 munankeltuaista
♥ 1 dl tomusokeria
♥ 2 dl kuohukermaa
♥ 1½ dl maitoa (minä käytin kookosmaitoa)
♥ 1 dl glukoosisiirappia
♥ 200g jäisiä puolukoita
♥ 2tl vaniljasokeria
♥ ½ tl kanelia
♥ 100g sulatettua tai rouhittua valkosuklaata (minä rouhin)

1. Vaahdota keltuaiset ja tomusokeri. 
2. Kiehauta kattilassa kerma, maito ja glukoosisiirappi. 
3. Rouhi puolukat. 
4. Lisää kerma-maito-siirappiseos keltuais-sokerivaahtoon. 
5. Lisää joukkoon rouhitut puolukat, vaniljasokeri ja kaneli. 
6. Rouhi/sulata valkosuklaa ja lisää se joukkoon. 
7. Kaada seos jäädykevuokaan tai leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan. 
8. Anna jähmettyä pakastimessa yön yli. 
9. Koristele esim. rouhitulla valkosuklaalla ja kokonaisilla puolukoilla. 

Tästäkin lopputuloskuvaa kunhan kakku on ensin päätynyt julapöytään. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: