lauantai 1. joulukuuta 2012

Joulukalenteri: 1. päivä

Tänä vuonna avaan blogissani joulukalenterin, jossa kysyn yhden jouluun liittyvän kysymyksen joka päivä. Vastaan myös itse kyseiseen kysymykseen toivoen, että jätätte kommenttiboksiin omanne. On ihanaa jakaa joulu muiden samanhenkisten kanssa.

KYSYMYS NRO. 1


Millainen on ollut oma ensimmäinen päiväsi tätä joulukuuta? 



- Minä heräsin aamulla yhdeksältä enkä siis nähnyt maailman parasta tonttua eli Tonttu Toljanteria vielä aamulla. Oli ihana herätä kodissa, jossa jo hieman joulunpunainen pilkahteli. Lähdin aamupalaa syömättä äidin luo. Ulkona oli ihanan talvista, pakkastakin melkein kymmenen astetta. Oli mahtavaa vihdoin saada pukeutua kunnon talvitamineisiin kun sellaiset kerran kaapissa on koko vuoden odottaneet. 



Äidin kanssa syötiin aamupalaksi riisipuuroa ja sitten laitettiin kynttelikköjä ikkunoihin. Nyt odottelemme joulutorttuja uunista. Glögi kuumenee hellalla ja piakkoin odotelemme kummitätiäni, mammaani ja serkkuani saapuviksi. Ihanan rentouttava päivä ollut. Ulkona sataa hiljaksilleen lunta ja televisiosta katsoimme hetki sitten Toljanterin, nyt vuorossa on Prinsessa ja sammakko. 



Tähän päivään on myös mahtunut suru-uutinen kun mies soitti, että hänen vanhempiensa kissa on jouduttu lopettamaan. Minä olen tainnut itkeä asiaa enemmän kuin hän. Onneksi elämä jatkuu, vaikka jäljen jättääkin. 



Toivotan kuitenkin ihanaa joulukuun ensimmäistä päivää kaikille! Toivottavasti kaikille on riittänyt lunta. 





8 kommenttia:

  1. Meillä päivä on kulunut (niin kuin kaikki muutkin päivät) lasten tahdissa. Joulukalenterin ekat luukut avattiin, Tonttu Toljanteria katsottiin ja ulkoiltiin kamalassa tuulessa ja tuiskussa. Kohta saunaan ja itse ajattelin valvoa siihen saakka, että Jouluradio soittaa Hoosiannaa puolilta öin. Hauska idea tämmöinen kysymyskalenteri:) t. lukija taustalta

    VastaaPoista
  2. Heräsin aamulla ja ensi töikseni avasin Mauri Kunnaksen joulukalenterista ensimmäisen luukun, ja sieltä paljastui poro!

    Olen siivoillut ja pikkuisen koristellut asuntoa. Ulkona on pakkasta, lunta sataa. Saisi tulla enemmänkin, tällä hetkellä vain n. yksi sentti maassa.

    Kohta alamme saunan lämmitykseen ja illalla vielä kuumaa glögiä piparisuklaan kera!

    VastaaPoista
  3. minun päiväni on ollut kovin makea; herkkulakko nimittäin loppui tänään! tarjolla on ollut jo cupcakeja, karkkia ja pizzaa :-) luntakin on jo hieman tullut, aivan kuin tilauksesta.

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtava idea tämä sinun joulukalenterisi, omaperäinen ja toivottavasti saa kaikista lukijoista mahdollisimman paljon joulutarinoita irti! Tykkään!!! Ja tulen varmasti kirjoittelemaan kommenttiboksiisi harva se päivä. :)

    Saan olla viikonlopun ihan omassa rauhassa, mies on maalla. Keittelin aamiaiseksi ensimmäisen kerran tänä jouluna riisipuuroa, herkuttelin sen kanelin ja sokerin ja voin kera. Oli namia! Sen jälkeen läksin lumeen tarpomaan (ihan oikeasti ihanaa!) kohti kauppakeskusta, josta ostin lämpöisen kaulahuivin itselleni ja jonottelin toista tuntia postissa noutamassa isokokoista kirjettä (joululevyjä). Samalla aloin pohtia että ehkäpä joulupaketit pitäisi viedä postiin mahdollisimman pian, sillä jonot tuskin tulevat joulua kohti lyhenemään... Kotiin tultuani laitoin karjalanpaistin uuniin muhimaan, siivoilin joulumusiikin soidessa ja palasin takaisin sotkemisen eli joulukorttiaskartelun pariin. Nyt ruoka on syöty, kortit hyvällä mallilla ja aika lueskella näitä ihania joulublogeja.

    Oikein ihanaa Joulukuuta Miss ChristAnnabell!

    VastaaPoista
  5. Herättiin aamulla yhtäaikaa kolmihenkisen perhemme kanssa. Aamupäivällä kolattiin pihaa ja poika sai elämänsä ensimmäistä kertaa leikkiä kunnolla lumen kanssa :) Sitten hieman sukuloitiin ja nyt vietetään mukavaa perheiltaa :)

    VastaaPoista
  6. Aikasta kiva kalenteri idea. :)
    Meillä joulukuu alkoi lumitöillä ja joulukorttien kirjoittelulla. Sillä aikaa kun mies oli lumi ja puutöissä minä aloitin korttien kirjoitus rupeamaa joka jäi kesken, kun kortit loppui. Onneksi tilanne korjattiin jo tänään ja käytiin ostamassa kortteja sekä tarroja lisää.
    Illalla isäntä maalasi vielä keittiön seinän.

    VastaaPoista
  7. Mun päivä on kulunuu silleen, että heti "aamusta" värjäsin hiukset ja sitte menin kaverin kanssa kattoon Saara Aallon joulukonserttia. Oli kyllä aivan ihana! Ihan tuli kylmätväreet kun kuunteli sitä laulua!<3

    VastaaPoista
  8. Ihana kalenteri idea!! :)
    Mä olisin ehkä toivonut toisenlaista kuun ensimmäistä päivää, mutta aina ei voi valita!! ;D Aamusta lähdin hyvällä mielellä kohti joulumyyjäisiä. Päivän kulku muuttui sitten nopeeseen tahtiin.. Mikro oli sanonut sopimuksensa irti, ihan hirmuinen käry sisällä. Mieheni otti sitten kaikki lapset mukaan, kun tuli mua hakemaan. Särkänniemen parkissa huomattiin, että auton takarengas oli ihan tyhjä. Ja kun siellä Särkänniemen lähellä ei ole huolttista, niin hiukan matkaa jouduttiin ajamaan, että saatiin renkaaseen ilmaa. En tiedä, mikä sen oli tyhjentänyt. Illasta meidän piti mennä mun tädin pikkujouluihin, mutta neiti kuumeilee ja ahdistelee edelleen ja nuorimmaisella kurkunpääntulehdus, joten mieheni meni kahden vanhimman kanssa pikkujouluihin. Mä menin kahden nuorimman kanssa mun vanhemmille, vaikka he eivät kotona olleetkaan. Kun kotona piti oikein kunnolla tuulettaa... Illasta sitten piti neidin kanssa käydä spiralla, kun keuhkot ei oikein hapeta tällä hetkellä kunnolla. Muuttui siis niin kaikki kauniit suunnitelmat selviytymistarinaksi, MUTTA kaikesta selvittiin, vaikka kaikenlaista matkaan mahtui!! :D
    Että joskus päivä voi tuoda jotain ylläreitäkin mukanaan!! :) Joulumieltä tää päivä ei kuitenkaan mennessään vienyt!! <3 Ihanaa joulun odotusta tää on silti!! <3

    VastaaPoista

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: