tiistai 18. syyskuuta 2018

Lisää pihavaloja

Tokmannilla oli tarjouksessa 4 aurinkokennovalaisinta 10 eurolla. Sen verran edullinen tarjous, että päätin riskillä koittaa millaisia ovat ja toistaiseksi ole ainakin ollut tyytyväinen. Voihan olla, ettei talven aurinko riitä niitä lataamaan... 





Ihanaa tunnelmaa luovat pihalle ♥ Pian täytyy alkaa ruokota puutarhaa talvikuntoon. 

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Salainen Jouluystävä 2018

Salainen Jouluystävä on perinne, joka on jatkunut jo vuosia. Alunperin se oli Joulureki-blogin kirjoittajien  järjestämä ja heidän lopetettuaan Kohti Joulua -blogin Karo otti sen haltuunsa vuosiksi 2014-2017. Nyt on kuitenkin Karo päättänyt lopettaa ja sehän tarkoittaa ensiajattelulla sitä, että Salainen Joulystävä on historiaa. 

No, ehkei sittenkään. Kun kuulin Karon lopettavan, pistin välittömästi hänelle viestiä ja kyselin lupaa jatkaa perinnettä. Ja lupahan sieltä tuli. 

Salainen Jouluystävä siis JATKUU 
jos vain te rakkaat lukijat olette halukkaita osallistumaan. 

Toivonkin, että ilmaiset kommenttikenttään jos sinulla olisi alustavaa innostusta lähteä mukaan Salaisen Jouluystävän vuoden 2018 kierrokselle. 

Jos innokkaita löytyy, laitan ilmoittautumisen sääntöineen pystyyn mahdollisimman pian vielä tulevan viikon aikana. 



Lyhyesti: Mikä on Salainen Jouluystävä?

Kierroksen järjestäjä arpoo jokaiselle parin, jolle lähetetään tiettyjen aikarajojen puitteissa kaksi (2) jouluista pakettia ilman, että vastaanottaja tietää kuka paketit lähettää. Vasta viimeisessä eli toisessa paketissa paljastetaan oma "henkilöllisyys". Jokainen kierrokseen osallistuva siis lähettää ja saa kaksi (2) pakettia. 

torstai 13. syyskuuta 2018

Aika ajatella joulukortteja

Olen enimmäkseen tehnyt ajatustyötä tulevista häidemme kutsukorteista, mutta nyt ajatus on sujuvasti siirtynyt joulukortteihin, sillä ne täytyy saada valmiiksi aikaisemmin. 

Luultavasti tänä vuonna osa korteista tulee olemaan kolmiulotteisia ja osassa käytän printtausta. Värimaailma on vielä harmaan peitossa, mutta aikaa on onneksi. 

Olen luonut Pinterestiin joulukansioni sisälle korttikansion, josta löytyy inspiraatiokuvia jouluisiin itse tehtyihin kortteihin. Pääset albumiin alla olevaa kuvaa klikkaamalla. 


lauantai 1. syyskuuta 2018

Ensimmäiset valot

Tänä vuonna jouluinen ja talvinen koristelu saa aivan uuden ulottuvuuden kun saan miettiä myös terassia ja pihaa sekä sen valaisemista. Aloitin jo perinteisellä valoköynnöksellä, jonka kieputin katoksen poikkirimaan. Näyttää aivan tautisen ihanalta pimeää yötä vasten. 

Tästä alkaa se aika vuodesta, jolloin olen parhaimmillani ja voisipa ehkä sanoa, että onnellisimmillani. Syksy on niin kaunista aikaa, että olen aivan haljeta onnesta. 


Aivan täydellistä kuvaa en saanut ulkovalosta hämäräkuvauksesta huonosti tietävänä, mutta kyllä näistä kaiketi hieman osviittaa saa. 



Sanokoot naapurit mitä sanovat, mutta meillä alkoi nyt kaamosbileet ja joulunodotus ♥

Joulua Pinterestistä

Pinterest on paikka, josta minä haen inspiraatiota aivan kaikkeen ja niin myös jouluun. Olen kerännyt omasta mielestäni kivoja ideoita omaan kansioonsa, johon pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaa.