lauantai 15. joulukuuta 2018

JOULUKALENTERI #13 / Aaton TV-tarjonta


Varmasti hyvin monessa perheessä televisio näyttelee suuressa roolissa jouluaattona. Ainakin se varmasti monissa perheissä pulisee muun touhun taustalla ja välillä sitä pysähdytään katsomaan ja sitten taas jatketaan muita puuhia. Näin se ainakin meillä on. 

Aattona televisiosta katsotaan hyvin usein tietyt ohjelmat. Aattoaamuna emme ehdi televisiota katsella, sillä se kuluu aatonviettopaikalle siirtymiseen. Mutta aivan viimeistään klo. 11.55
 tv:n ääreen hiljennytään kuulemaan Joulurauhan julistusta. 

Lumiukko on useissa perheissä odotetuin perinne, mutta meillä se ei ole sellaiseksi muodostunut. Sen sijaan elokuva Joulupukki ja noitarumpu on aaton odotetuin piirretty ja vaikka olen katsonut sen joka vuosi niin kauan kuin se on ollut olemassa, jaksan joka joulu katsoa - joskus jopa useammin kuin kerran. Tänä vuonna se tulee TV2: lta klo. 12.25

Ennen ruokaa suosikkejamme on lähes joka vuosi tuleva Rölli-elokuva. Tänä vuonna NELONEN Rölli ja Metsänhenki klo. 15.35

Ruoan jälkeen iltaa on kiva viettää iki-ihanan Samusirkan joulutervehdyksen parissa. MTV3 klo. 19.10. 

Klo 21 NELOSELTA tulee perinteisesti Raskasta joulua -konsertti, joka on tänä vuonna kooste useista eri kaupungeista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: