lauantai 17. marraskuuta 2018

Valaistu koti ♥

Tämän lauantain olen pyhittänyt verhojen vaihtamiselle ja jouluvalojen virittelylle. Koti alkaa jo todella muistuttaa joulusta. Tätä tunnelmaa ei voita mikään! ♥


Olohuoneen harmaa-valkoinen harmonia sai nyt antaa tilaa joulunpunaiselle. 



Yläkerran vierashuoneeseen bongasin tänään Tokmannilta kauniin tähtivalaisimen. 


Tonttuverhot on itse ommellut muutama vuosi sitten kun löysin tämän kauniin kankaan jättirätistä. En ole verhoissa suuri printtien ystävä, mutta näistä pidän, sillä ne ovat kaikessa hauskuudessaan mielestäni kuitenkin maltilliset. 


Tokmannilta mukaan lähti myös toinen tähtivalaisin, joka koristaa nyt olohuoneen kirjahyllyn ylimmällä tasolla. Se on paristokäyttöinen ja tehty rauhtalangasta. 




Keittiössä LED-tuikut tuovat turvallista tunnelmaa. 

Kynttilöitä poltellaan sisätiloissa lähinnä isoissa astioissa. 


Ulos olen kaivanut lyhdyt jo esiin. 




Etolasta pari vuotta sitten tekemäni löytö pääsi taas esille ja on se kyllä ihana! Valopuut on ihan minun juttuni, mutta useimmiten ne ovat niin kalliita ettei millään raaski esimerkiksi pihalle sellaista ostaa. 

Ihanaa viikonloppuna kaikille! Pian marraskuukin on ohi ja alkaa se kovasti odotettu JOULUkuu. ♥ 

PS. Huomenna luvassa ensimmäinen pakettikooste Salaisen Jouluystävän 1. kierroksen paketeista. Muistutan, että paketin on oltava perillä 20.11. ja haluan saada tiedon sähköpostiini välittömästi kun olet paketin noutanut, jotta pystyn pitämään huolta sääntöjen noudattamisesta. :) 


2 kommenttia:

  1. Ihanaa tunnelmaa. Nuo tonttuverhot on siis niin upeat, wau <3

    VastaaPoista

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: