perjantai 23. syyskuuta 2016

Kaiken raskaan jälkeen

Nyt on tullut aika avata tämä joulublogi vuoden 2016 joulua varten. Hienompaa olisi ehkä ollut avata kun jouluun on tasan 100 päivää, mutta siinä kohtaa se ei tuntunut oikealta. Kuukausi sitten pappani kuoli. Hän oli minulle kovin tärkeä ja rakas. Hänen poismenonsa on tuonut hievenen raskaampaa harmautta tähän viilenevään syksyyn. 

Tänään pappa siunattiin haudan lepoon ja samalla alkoi taas tuntua, että elämä voi jatkua. Ja koska kuljemme koko ajan kohti loppuvuotta, se tarkoittaa eittämättä myös jouluun valmistautumista! 


Niinpä julistan tämän joulublogin virallisesti avatuksi. 
Joulu saa tulla! 

Tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin lukijat mukaan! (: 

7 kommenttia:

  1. Otan osaa suureen suruusi <3
    Rauhallista viikonloppua ja joulun odotusta.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa että availit taas joulublogisi! Ja otan suuresti osaa suruusi <3 Rauhallista ja ihanaa joulun odotusta sinnulle joka tapauksessa!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun joulublogit alkavat heräillä horroksistaan! Itselläni on samainen syy hieman viivästyttänyt tämän joulukauden avaamista eli oma pappani nukkui pois elokuun lopulla. Osan ottoni suruusi <3

    VastaaPoista
  4. Osanottoni pappasi poismenon johdosta <3 Ihanaa toisaalta, että joulublogisi on jälleen elossa. Liisa

    VastaaPoista

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: