sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Ikeasta

Ikeassa on ollut joulu jo monen viikon ajan, mutta vielä en ole itse kerennyt sitä todistamaan. Syynä on ollut vain ja ainoastaan opiskelijan surkea rahatilanne. No, ehkäpä nyt marraskuussa finanssitilanne kohenisi hieman ja pääsisin Ikean ihanuuksien äärelle. Erityisemmin en innostunut lahjapapereista yms. tänä vuonna, mutta muutamia juttuja sieltä löysin ajatellen tulevaa joulua. Tässä pieni kooste niistä. 

Näissä lahjakasseissa on kaunis kuosi ja ne sointuvan alla
oleviin käärepapereihin. 
Tänä vuonna myös hopea hivelee jouluista silmääni. (;
Kiiltäväpintaiset paperit herättivät mielenkiintoni, vaikka muista
papereista ja kuoseistaen niin tykkääkään. 
Myös nämä kivat lahjarasiat sopivat haaveilemaani paketointiin.
Tällaisesta tarjoiluastiasta olisi ihana tarjota
suklaat vaikka pikkujouluvieraille. 
Tämän suklaa- ja marsipaanimuottisetin tahtoisin ihan
vain hifistelyn vuoksi. :D 
Omien konvehtien tekeminen voisi olla kivaa
jouluista iltapuuhaa. Näiden muottien avulla
saisi kivoja joulumuistamisia aikaan. 
Tällä hetkellä meillä on kylpyhuoneessa
turkoosi matto, mutta jouluksi sinne
pitää ehdottomasti saada punainen. Tai sitten
valkoinen kun meillä on kuitenkin
lähes sähkönsininen lattia :D
Kauniille ruukuille on aina käyttöä, varsinkin
kun myyntiin tulevat pian kaikki ihanat joulukukat. 
Meillä kärpässienet kuuluvat syksyn lisäksi myös jouluun. 

Tällaisia lähden siis katselemaan Ikeasta kun sinne saakka pääsen. Kenties jo alkavalla viikolla? (:

Mitä jouluista te olette Ikeasta löytäneet?

8 kommenttia:

  1. Ikean jutuissa on se ärsyttävä puoli ettei noita pienempiä juttuja voi netin kautta tilata. Mä haluaisin ainakin joulukalenterin ja pari joulu-/lahjapaperia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sellaiselle, jolla Ikea ei ole lähellä, se on varmasti inhottavaa. Minä onnekkaana asun ihan ko. pytingin vieressä :D

      Poista
  2. Täälä toinen joka pääsee ikeaan harvoin, ihana työkaveri tosin on tuomassa tullessaan pari juttua minullekin :) Marraskuun lopulla pääsen sitten itsekin hypistelemään :)

    VastaaPoista
  3. Ikeassa oli tänä vuonna kauniita valosarjoja! Olin ihan yllättynyt :) ja noista konvehtimuoteista haaveilen myös...

    Sinulle on haaste blogissani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en tänä vuonna paikan päällä innostunut oikein mistään, mutta totta on kyllä, että valosarjat olivat ihan somia. (: Kiitos haasteesta!

      Poista
  4. Kyllä näköjään pitää ikeassakin käydä vielä ennen joulua :D

    VastaaPoista

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: