perjantai 19. lokakuuta 2012

Variaatioita joulukuusesta

Monissa talouksissa perinteinen joulukuusi ei joko mahdu tai se allergisoi (tai sitten sitä ei yksinkertaisesti haluta). Kuusi kuitenkin mielletään jouluun ja siksipä etsin netin syövereistä variaatioita, joilla joulukuusen voisi tuoda osaksi omaa joulusisustusta ilman, että se allergisoi, roskaa ja vie paljon tilaa.


Huopakuusi on helppo tehdä itse esim. styroxkartion päälle. Leikkaa huovasta pyöreähköjä paloja ja kiinnitä esim. nupittomilla neuloilla. Kuusesta tulee hauskan elävä eikä se vie tilaa. 


Piparikuusikin on  hauska vaihtoehto, jonka lisäksi sen voi syödä joulunpyhien mentyä. Jokainen osaa tällaisen kuusen valmistaa. Pinoaa vain erikokoisia kuorrutettuja tähtipipareita päällekkäin. 


Älä vie lehtiä roskikseen ennen kuin olet valmistanut niistä tämän uhkean ja hauskan kuusen. Jämäkkärakenteisen saat siitä kun liimat muutamia sivuja kiinni toisiinsa ja niitä "levyjä sitten limittäinlomittain päällekäin. 



Näitä pikkukuusia on hauska askarrella esimerkiksi lasten kanssa. Niistä saa juuri sen näköisiä ja värisiä kuin itse haluaa ja niitä voi tehdä vaikka  useamman - kuten alimman kuvan kuusimetsä. 


Tämäkin pieni pöytäkuusi on todella näyttävä - varsinkin kun siihen lisää vähän kimalletta. Ohjeen tähän hauskaan kuuseen löydät TÄÄLTÄ. Kuvan taustalla näkyy muuten ihana kultainen glitterkuusi, joka on helppo tehdä glitteröimällä styroxkartion ja kiinnittämällä  sen latvaan jonkun kivan tähden. 

Erityisesti nuo lehdistä ja kirjojen sivuista tehdyt kuuset kiehtovat tänä vuonna, samoin tuo huopakuusi. Jonkun niistä, ellen jopa kaikki, aion toteuttaa kunhan kerkeän. 

5 kommenttia:

  1. Tuo "lehtikuusi" on kyllä kaikessa arkisuudessaan tosi nätti! Eikä vaadi mitään hc-askarteluvälineitä, mikä on mahtavaa. Ja kirjakuuset myös, kun vaan raaskis kirjoja repiä... :D

    VastaaPoista
  2. Monella kuusessa on tärkeää sen tuoksu. Tuo yllä oleva piparikuusi voisi toimia siinäkin mielessä, että se myös tuoksuu hyvälle:)

    VastaaPoista
  3. Meillä on ollut aina piparkakkukuusia, joskus metsäksi asti. Ne ovat helppoja ja nopeita tehdä ja koristellakin, jos aika ei meinaa riittää mökin tekoon. Ja jos tekee mökin, niin sehän on sangen kaunis metsän keskelle rakennettuna. :)

    VastaaPoista
  4. Ritva: Minuakin aina vähän "kauhistuttaa" kun on kyse kirjojen repimisestä. Mutta ehkä sitä kirpputorilta löytää jonkun Poliitiikan alkeet -kirjan, minkä saattaa surutta repäistä joulukuuseksi :D

    PeePee: Ihan totta, minä itse ainakin rakastan aidon kuusen tuoksua, harmi vain ettei meidän kaksioon mahdu isoa kuusta :(

    Kermakaramelli: Kiitos ihanasta ideasta. Meillä on kotona eräs lipasto, jonka päälle voisin tuollaisen kuusimetsän mökkeineen rakentaa. Täytyy laittaa idea korvan taa. (:

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoo arpaonni suosi sinua tällä kerralla ja poro herra odottta uuteen kotiin pääsy innolla :D
    Laitatko minulle sähköpostiini osoitteesi niin saan voittosi matkaan jo huomenna,onnea vielä kerran.
    paivi.lepomaki@jippii.fi

    VastaaPoista

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: