lauantai 6. lokakuuta 2012

Ehdin jo huolestua....

...että eikö tänä jouluna Mikaelin seurakunta järjestäkään Yön kauneimmat joululaulut -tapahtumaa, kuten se jokaisena viimejouluna on järjestänyt. Se on ollut niin suosittu tapahtuma, että kirkko on ollut aivan pullollaan ihmisiä - lähes yli rajoitusten. Mikaelin kirkko on kuitenkin melkoisen suuri. Osa tulijoista on jouduttu käännyttämään takaisin kun tapahtumaan  ei enää ole mahtunut osanottajia. 

Luulen, että Yön kauneimmat joululaulut on suosittu tapahtuma siksi, että se pidetään niin lähellä joulua. Ihmiset alkavat päästä tunnelmaan ja tällainen harras yhteistapahtuma vain vahvistaa ihanaa jouluntunnetta. Lisäksi se vietetään kaikkein tunnelmallisimpaan aikaan eli loppuillasta. Ja tokihan Mikaelin kirkko on todella kaunis paikka. 

No, en tosiaan löytänyt tästä tapahtumasta merkintää Mikaelin seurakunnan tapahtumakalenterista ja ehdin jo säikähtää. Sitten kurkkasin Lähetystön välilehdelle ja sieltä löytyi maininta, että kyseinen tapahtuma todella järjestetään myös tänä vuonna, 20.12. kello 22. HUH! Voin taas huokaista helpostuksesta. Olisin todella pettynyt jos Yön kauneimmat joululaulut lopetettaisiin tai se jonain vuonna jätettäisiin välistä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: