Joulu on taas suurimmalti osin juhlittu ja hyvin on syöty. Joulu oli toiveitteni mukaan valkoinen ja lunta tuli koko aaton hiljalleen lisää. Tänää kotiin päin ajellessa sitä sitten jo oikein pyrytti niin ettei tiellä meinannut pysyä.
Tämä joulu oli kaikesta iloisesta huolimatta kuitenkin enemmän suruisa. Aattoaamuna joulurauhan julistuksen aikaan kävimme pappan luona sairaalassa ja istuimme hänen seuranaan noin puolitoista tuntia. Valitettavasti hän ei kotiin päässyt, mikä on tietenkin harmi. Toisaalta on hyvä, että hän saa hoitoa ja tulee toivon mukaan kevääksi kuntoon, jotta päästään taas mökille. Hän sai sairaalassa maittavaa jouluruokaa ja vieraitakin oli luvannut käydä myöhemmin iltapäivästä. Sen kuuleminen selvästi piristi pappaa eikä tuntunut enää niin pahalta jättää häntä sinne.
Me lähdimme äidin ja mamman kanssa ajelemaan Säkylään kummitätini luo, jossa myös kaksi serkkuani ja toisen serkun mies odottivat. Pääsimme lähes samantien joulupöytään ja ruoka oli jälleen yhtä hyvä kuten aina ennenkin.
Ilta sujui rauhallisissa merkeissä. Kävimme hautausmaalla jättämässä kynttilät kummitätini miehen haudalle ja vietimme mukavaa yhdessäoloa.
Myöhemmin päätimme ottaa perhepotretin, johon totta kai myös lemmikit oli otettava mukaan. Minä hain yläkerrasta meidän vanhan kissaherran, Höpön, joka pian kiitettävästi täyttää 22 vuotta. Kuvaussessio meni hyvin, mutta kun vein kissavanhuksen takaisin yläkertaan, hän sai kamalan epilepsiakohtrauksen. Olin aivan varma, että se on menoa nyt. Äiti sai raukan rauhoitettua ja kaikeksi onneksi saimme hänet vielä tolkuilleen. Luulen, että kohtaus johtui kameran salamavaloista.
Minusta on epäreilua, että maailma muistuttaa jokaisen olion kuolevaisuudesta juuri jouluaattona. Kyllähän sen nyt tietää, ettei 22-vuotias kissa enää kauan luonamme tuhise, mutta että jouluaattona. Meillä oli onni matkassa - Höpöllä oli vielä ainakin yksi henki jäljellä. Nyt hän tuntuu taas olevan normaali oma vanha itsensä - syö, juo, pissaa ja kulkee normaalisti. Silti mietin sitä tapahtumaa koko ajan ja pelkään. Yritän valmistautua, mutta ei kuolemaan ole koskaan täysin valmis. Toivon, että se tapahtuu aikaisintaa keväällä, jolloin hänet saa haudattua mökkimaalle Jessen ja Boqin rinnalle.
Minun jouluni oli siis samaan aikaan hyvin surullinen, mutta myös onnellinen. Olen tavallaan hyvin helpottunut, että joulu on nopeasti ohi ja voimme pian aloittaa tavallisen arjen. Yleensä joulun ohi kiitäminen harmittaa, mutta tällä kertaa ei. Toivon kevään pian tulevan, jotta pappa saadaan takaisin jaloilleen ja mökille hommiin - samoin kissa.
